sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Pehmeät valkosuklaacookiet



Pitkästä aikaa ennätän taas tänne blogin puolellekin kirjoittelemaan. Joulu on ohi, ja uusi vuosikin on alkanut mitä mainiommin. Tänä vuonna yritän päästä kirjoittelemaan vähän useamminkin, ja reseptisuunnitelmat keväälle ovat kutakuinkin valmiit :) Uusia reseptejä ja jonkin verran terveellisempiä (ainakin joskus ;)) on tänä keväänä tiedossa. Suunnitelmissa olisi myös osallistua Ravintolapäivään toukokuussa, mutta siitä lisää myöhemmin.


Eilen valmistin superpehmeitä valkosuklaacookieita uudella reseptillä, ja resepti toimi aivan älyttömän hyvin! Kekseihin tuli juuri sopivasti pientä sitkoa, mutta samalla koostumus oli myös hyvin pehmeä.
Olen yleensä leikannut keksejä tehdessäni suklaapalat kohtuullisen pieniksi, mutta eilen päätin kokeilla noin 1cm x 1cm kokoisia palasia, ja sanoisin, että vielä parempaa. Tällöin suklaa ei pääse sulamaan taikinan sekaan, vaan keksin sisälle jää ihanan makuisia valkosuklaapaloja.
Tein myös kekseistä vähän suurempia kuin yleensä, ja pidinkin suurista ja litteistä kekseistä yllättävän paljon. Myös muulta maistelijajoukolta tuli positiivista kommenttia keksien suuntaan.


Valkosuklaa on hyvin makeaa, joten yleensä tehdessäni jotakin valkosuklaaherkkua vähennän sokerin määrää huomattavasti. Nytkin jätin alkuperäisestä reseptistäni 150g sokereita pois, ja paikkasin osittain jauhoilla, eikä muutosta huomannut missään. Keksin koostumus oli tästäkin huolimatta hyvin makea!









Valkosuklaacookiet (n. 12 kpl suurehkoja keksejä)


150g voita
75g sokeria
100g fariinisokeria
1 kananmuna
1 kananmunan keltuainen
3 tl vaniljasokeria
300g jauhoja
2 tl maissitärkkelystä
1/4 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
145g valkosuklaata



  •  Vatkaa voi pehmeäksi, ja lisää sokerit. Vatkaa, kunnes sokeri- tai voipaakkuja ei enää ole.
  • Lisää kananmuna sekä keltuainen kokoajan voimakkaasti vatkaten.
  • Lisää vaniljasokeri, suola, ruokasooda ja maissitärkkelys seokseen ja vatkaa, jotta aineet sekoittuvat keskenään.
  • Lisää jauhot vähitellen ja anna vatkautua kunnolla.
  • Leikkaa suklaa noin 1cm x 1cm kokoisiksi palasiksi ja kääntele nuolijan avulla taikinaan.
  • Anna jäähtyä jääkaapissa 2-4 tuntia. Jääkaapista ottamisen jälkeen pyörittele nopeasti noin kouran kokoisiksi palloiksi ja laita uunipellille. Yhdelle pellille kannattaa laittaa enintään yhdeksän isoa keksipalloa, sillä paistuessaan keksit levähtävät.
  • Paista 150-asteessa n. 10 min. Keksien kuuluu tuntua pehmeiltä, kun ne otetaan ulos uunista :)




lauantai 31. lokakuuta 2015

Kurpitsakakku appelsiini-tuorejuustokreemillä










Porkkanakakku on yksi kaikkien aikojen lempileivonnaisistani: makeaa, mausteista ja syntisen mehevää kakkua raikkaan tuorejuustokuorrutteen kanssa. Syksyn tullen porkkanakakun leipominen on ehdoton must do -listan kohta, mutta tällä kertaa porkkana vaihtui toiseen syksyn kausituotteeseen, kurpitsaan.

Kurpitsoita löytyy halloweenin tienoilla erittäin halvalla, ja pyhäinpäivää ympäröivä viikko onkin mainiota aikaa eri kurpitsoista tehtyjen herkkujen testailuun. Kurpitsa on suomalaisessa keittiössä turhan aliarvostettu vihannes, vaikka se on monikäyttöisyydessään loistava elintarvike. Olemme viime viikon aikana tehneet kauppakoriin eksyneestä myskikurpitsasta niin kermaista pinaatti-kurpitsacurrya, brownieita kuin nyt porkkanakakun fuusiosisarta, kurpitsakakkua. Kurpitsa uppoaa siis käytännössä kaikkeen!

Tässä kurpitsakakussa itse kurpitsa ei juurikaan maistu, vaan sen sijasta mehevää kakkupohjaa maustavat kaneli, inkivääri, muskottipähkinä ja appelsiininkuori. Sillä porkkana- tai kurpitsakakkuun kuuluu mielestäni olennaisesti runsaat sattumat, ei niissä ole kitsasteltu. Rusinat kypsyvät uunissa ihanan pehmeiksi ja saksanpähkinät tukevat mausteiden makua tuoden kakkuun rapeutta ja pähkinäisyyttä. Kakkupohja on maukasta jo itsekseen, ja siitä voi halutessaan tehdä juhlallisen kahvikakun. Suosittelen kuitenkin tekemään raikkaan appelsiinisen tuorejuustokreemin kakun täytteeksi ja kuorrutukseksi, sillä sen lievä kirpeys ja happamuus tukevat täyteläistä kakkua ihanasti. Ananasmurskaakaan ei kannata unohtaa, sillä se keventää kakkua rasvaisten pähkinöiden vastapainona.

Tässä siis viimeinen halloweenherkku, joka sopii marraskuisille iltapäiväkahveille tai halloween-afterpartyjen makeaksi lohturuuaksi. Hyvää pyhäinpäivää kaikille!

Kakkupohja:
3 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl tummaa siirappia
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 tl kanelia
1 tl inkivääriä
½ tl muskottipähkinää
150g voita
1 appelsiini
4 dl raastettua kurpitsaa (itse käytin myskikurpitsaa) (n. 250g)

+
1 prk ananasmurskaa valutettuna
½ dl rusinoita (+ sekoitettuna yhteen tl vehnäjauhoa)
½ dl rouhittuja saksanpähkinöitä (+ sekoitettuna yhteen tl vehnäjauhoa)

1. Sekoita jauhot, kuivat mausteet ja vaniljasokeri keskenään. Sulata voi mikrossa. Raasta appelsiinista sen uloin oranssi kuori. Voitele ja jauhota halkaisijaltaan 24cm oleva irtopohjavuoka, ja laita sivuun.
2. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi ja valuta nauhana joukkoon tumma siirappi. Vatkaa vaahtoa, kunnes se kuohkeaa ja "kestävää": jos teet sen pintaan kahdeksikon, numero pysyy näkyvillä ainakin 5 sekuntia.
3. Sekoita vaahdon joukkoon vuorotellen jauhoseosta, kurpitsaraastetta ja voita nuolijalla/puuhaarukalla tai -lastalla käännellen. Lisää samalla taikinaan 1 tl raastetusta appelsiininkuoresta, ja sekoita, kunnes taikina on tasaista.
4. Lisää ananasmurska, rusinat ja pähkinärouhe taikinaan ja kääntele varoen tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista 200-asteisen uunin alatasolla ainakin 30-40 min. Tarkista kypsyys esim. hammastikulla.

Appelsiini-tuorejuustokuorrutus:
100g huoneenlämpöistä voita
200g huoneenlämpöistä tuorejuustoa
3 dl tomusokeria
loput raastetusta appelsiininkuoresta
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa

Vatkaa huoneenlämpöistä voita ja tuorejuustoa, kunnes ne ovat sekoittuneet tasaiseksi massaksi. Lisää tomusokeri, ja vatkaa seosta n. 5 min. Jos massa on liian juoksevaa, lisää sen joukkoon lisää huoneenlämpöistä(!!) voita pieninä paloina. Mausta lopulla appelsiininkuorella, vaniljasokerilla ja suolalla. Anna jähmettyä jääkaapissa tunti tai pakastimessa 30 min.

Kokoaminen
+
1 prk ananasmurskaa
rouhittuja pähkinöitä

Leikkaa jäähtynyt pohja mielesi mukaan 2-3 levyksi. Levitä valutettu ananasmurska tasaisesti 1-2 levylle, ja levitä sen päälle tuorejuustokuorrutetta. Kasaa kakkulevyt kakuksi, kuorruta lopulla appelsiinikuorrutuksella ja koristele rouhituilla pähkinöillä.

torstai 29. lokakuuta 2015

Halloween: Muumio- cakepops







Odotan jo innolla Halloweenia! Syksyn pimeys on pelottavaa, mutta samalla myös koukuttavaa. On ihanaa katsella taivaan pimentymistä kotona hyvän elokuvan kera.

Päätin tällä viikolla kokeilla cakepopseja, sillä en ollut niitä taas vähään aikaan valmistanut. Tein pohjaksi mutakakun, sillä valkosuklaa ei oikein houkutellut tähän vuodenaikaan pirteällä maullaan, vaan kaipasin jotakin tummempaa. Toki tämän reseptin voi myös tehdä valkosuklaakakkuun tai mihin tahansa muuhun kakkupohjaan!

.Päätin ottaa myös perheen nuoremmat mukaan koristeluun, ja enimmäkseen heidän toiveidensa mukaisesti nämä cakepopsit myös toteutettiin. Toiveena oli tehdä muumioita, joilla vastoin odotuksia käärö oli eriväristä. Päädyimme käyttämään geelivärejä, joita emme olleet koskaan aikaisemmin kokeilleet, mutta ainakin tähän tarkoitukseen sopivat täydellisesti!



Käytin tätä reseptiä mutakakkuun, jonka löydät täältä

Cakepops pallojen tekemiseen tarvitset:
- 1 prk vanilja maustettua rahkaa
  • Murskaa kakku.
  • Kaavi maustettu rahka kakkumurskan sekaan ja sekoita kädellä.
  • Pyörittele taikinasta palloja ja laita pakastimeen noin vartiksi jäähtymään.

Cakepopsien koristeluun tarvitset:

  • 250g valkosuklaata
  • nonparelleja, strösselejä yms.
  • geelivärejä (käytimme sinistä, punaista ja keltaista, mutta myös muut värit sopivat yhtä mainiosti)

1. Dippaa cakepopsin tikku suklaaseen ja "tökkää" kakkupallon sisälle. Varmista, että tikku menee riittävän syvälle, muttei kuitenkaan läpäise kakkupalloa.
2. Aseta pallo tikku ylöspäin sojottaen jäähtymään, jotta kuorruttaessa se ei tipu tikun kärjestä.
3. Kun tikuissa oleva suklaa on jäähtynyt on aika kuorruttaa kakkupallot. Dippaa cake pop valkosuklaaseen ja valuta ylimääräinen valkosuklaa pois.
4. Kun ylimääräinen suklaa on valunut pois, ota geeliväripurkki ja pursota ohutta nauhaa koko ajan palloa pyörittäen.
5. Aseta tikku alaspäin jäähtymään. Kun suklaa on melkein kovettunut, voi cake popin laittaa jääkaappiin jäähtymään.

Vinkki!
Voit myös hyödyntää nonparelleja silminä, korvina sekä suina!





sunnuntai 25. lokakuuta 2015

HALLOWEEN: Monsterin suu -keksileivokset




Halloweeniin on alle viikko aikaa, minkä olemme blogissa muistaneet kerrankin ajoissa! Koska halloween on käytännössä syksyn ainoa juhla ennen joulukuuta, päätimme juhlistaa sitä julkaisemalla tulevalla viikolla osissa postaussarjan, josta löytyy reseptit hauskoihin halloweenherkkuihin!

Ensimmäisenä esittelyyn pääsee monsterin suu -leivokset, joihin idea löytyi jokaisen diy-leipojan inspiraatioaitasta: Pinterestistä. Näkemässäni reseptissä oli käytetty kaupasta ostettuja puolitettuja suklaacookieita ja putkilosta pursotettavaa tomusokerikuorrutetta, mutta hauska idea vaahtokarkkihampaista keksien välissä jäi mieleen. Näissä keksileivoksissa makuina on valkosuklaa ja kotoinen puolukka, ja yhdistelmä on toden totta mainio! Hapan puolukka taittaa cookien makeutta hyvin, ja lopputulos on suussasulava.

Näissä halloweenin puolukka-valkosuklaa-keksileivoksissa (huh, mikä sanahirviö!) on täytteenä vain lievästi makeaa puolukkamoussea, hapanta puolukkakompottia ja minivaahtokarkkeja kahden karamellisen cookien välissä. Cookieissa olevaa fariinisokeria ei kannata vaihtaa taloussokeriin, sillä fariinisokerissa oleva siirappi antaa kekseille toffeemaisen maun. Suosittelen myös suolatun voin käyttöä, sillä se tuo leivokseen salted caramel -viboja, joista on vaikea olla tykkäämättä. Puolukkamousse muistuttaa maultaan hieman vispipuuroa vaahtomuodossa, ja kompotin kanssa se luo hyvän vastapainon cookielle. Tosi hyviä keksileivoksia siis! Uskoisin, että näitä voi leipoa pari päivää etukäteen, sillä omasta mielestäni ainakin ne olivat yhden jääkaapissa vietetyn yön jälkeen entistä mehevämpiä ja maukkaampia. Postauksen lopusta löytyy lisää vinkkejä sekä vaihekuvat leivosten täyttämisestä. Ei kuin muitta mutkitta leipomaan!

Puolukka-valkosuklaa-keksileivokset (20 kpl)



Valkosuklaacookiet (n. 40 kpl, riittää 20 leivokseen)

160g huoneenlämpöistä voita
2 dl fariinisokeria
1 kananmuna
4 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
2 tl maissitärkkelystä
200g valkosuklaata rouhittuna

1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja fariinisokeri vaahdoksi eli noin 5 minuuttia sähkövatkaimella. Lisää kananmuna ja vatkaa sekaisin.
2. Sekoita kuivat aineet suklaarouhetta lukuun ottamatta ja lisää vaahtoon. Kääntele nuolijalla ensin jauhot massan joukkoon, ja lisää sitten suklaarouhe. Sekoita puulusikalla/nuolijalla tasaiseksi.
3. Muotoile taikina kahdeksi 3-4 cm paksuiseksi pötkyläksi, ja kääri pötkylät tuorekelmuun. Anna keksitaikinan jähmettyä jääkaapissa 30 min.
4. Otettuasi taikinapötkylät jääkaapista, leikkaa ne n. 1,5 cm paksuisiksi viipaleiksi. Laita keksiviipaleet pellille, ja muista jättää jokaisen viipaleen väliin tilaa levitä! Keksit tulevat leviämään uunissa paljon.
5. Paista 175 celsiusasteessa 8-10 min tai kunnes keksien reunat ovat hieman kullanruskeat, ja anna jäähtyä pellillä.

Puolukkakompotti

4 dl puolukoita, tuoreita tai pakaste
3/4 dl sokeria

Laita puolukat ja sokeri kattilaan, ja keitä seosta liedellä noin 15 minuuttia. Seos höyryää vahvasti! Kun puolukat ovat tiivistyneet paksun hillomaiseksi massaksi, ota kattila pois lämmöltä. Soseuta sauvasekottimella tasaiseksi kompotiksi ja anna jäähtyä.

Puolukkamousse

200g tuorejuustoa
150g huoneenlämpöistä voita
6 rkl puolukkakompottia
½ - 3/4 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
4 rkl kuohu- tai vispikermaa

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri pienissä erissä, ettei vaahdosta tule juoksevaa. Tomusokerin jälkeen, sekoita puolukkakompotti joukkoon ruokalusikallinen kerrallaan aina välissä vatkaten. Lopuksi lisää joukkoon kuohukerma vähitellen, kunnes vaahto vaalenee hieman. Anna jähmettyä hetki jääkaapissa.



Kokoaminen

Valkosuklaacookiet
Puolukkamousse pursotin-/minigrip-pussissa
Loput puolukkakompotista pursotin/minigrip-pussissa
Valkoisia minivaahtokarkkeja

1. Leikkaa pieni reikä kompottipussin ja suurempi reikä moussepussin kärkeen. 
2. Pursota kahden cookien reunoille puolirenkaan muotoinen kaari puolukkakompottia. Tämän jälkeen pursota toisen cookien keskelle muutaman ruokalusikallisen verran puolukkamoussea.
3. Asettele vaahtokarkit moussella päällystetyn cookien puolukkakompottipursotuksen päälle esittämään hampaita. 
4. Lisää monsterille ylähuuli painamalla toinen cookie täytetyn päälle niin, että päälle tulevan cookien kompottiraita on vaahtokarkkien päällä.

VINKIT!
- Jos sinulla ei ole pussia millä pursottaa, voit käyttää pikkulusikoita moussen ja veistä kompotin levittämiseen.
- Anna keksien jäähtyä kunnolla, ennen kuin täytät ne! Muuten mousse sulaa, ja lopputuloksena on sotkuinen kasa makeaa mömmöä.
- Voit korvata puolukat punaherukoilla, karpaloilla tai jopa vadelmilla. Käytin itse puolukoita sillä niistä pidän ja pakkasestani niitä löytyy, mutta uskon että mitkä tahansa muutkin happamat punaiset marjat käyvät hyvin.
- Käytä vapaasti kaupan keksejä, jos niin tahdot. Uskon, että leivokset onnistuvat mainiosti riippumatta siitä, teetkö kaiken itse vai ostat osan valmiina.

Hyvää halloweenia!

- Ella & Ronja



tiistai 20. lokakuuta 2015

Maapähkinävoi-suklaa-cupcaket







Nyt on se aika vuodesta, jolloin syksy tuntuu sataprosenttisesti. Puista ei enää löydy vihreitä lehtiä ja ulkoillessa on pakko kietoa huivi kaulan suojaksi. Syksyisin alkaa myös tehdä entistä enemmän mieli niin sanottuja lohtuherkkuja: leipomuksia, joissa ei ole säästelty mausteissa ja maussa. Kesäiset marengit ja mousset on jätetty taakse jo kauan sitten!

Amerikkalainen halloween-juhla on myös tulossa, minkä huomaa blogeissa teemaan liittyvien postausten suureen määrään. Mekin teemme tulevan viikon aikana teille muutaman halloweenaiheisen reseptin, mutta niitä ennen on aika nauttia toisesta perijenkkiläisestä ihanuudesta, eli maapähkinävoista!

Nämä cupcaket sopivat täydellisesti syksyisiin halloween-juhliin tai muihin illanistujaisiin. Ne ovat todellakin "täyttä tavaraa": mehevä ja suklainen pohja, kermainen maapähkinävoitahnatäyte ja kuorrutteena ilmava peanut butter buttercream! Olin alun perin suunnitellut koristelevani cupcaket ganachen lisäksi suolapähkinöillä, mutta ne olivat viikon aikana kadonneet ihmeellisesti parempiin suihin. Myös esimerkiksi peanut butter cups -konvehtien puolikkaat voisivat olla mainioita koristeita, halloween-koristelusta puhumattakaan!


Cupcake-pohjat (16-20 kpl)
1 3/4 dl vehnäjauhoa
1 3/4 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
170g huoneenlämpöistä voita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
3 kananmunaa
1 prk kermaviiliä
120g taloussuklaata

1. Sekoita jauho, kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola keskenään. Rouhi suklaa pienehköiksi paloiksi.
2. Vatkaa voi ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi, sähkövatkaimella 4-5 min. Lisää kananmunat yksitellen vaahdon joukkoon vatkaten kunnolla jokaisen jälkeen. Jos vaahto viimeisen kananmunan lisäämisen jälkeen alkaa erottua, ei se haittaa.
3. Sekoita kuivia aineita ja kermaviiliä vuorotellen vaahdon joukkoon esim. puulusikalla tai nuolijalla käännellen. Kääntele vielä lopuksi joukkoon suklaarouhe.
4. Pue kuppikakkupelti vuoilla, ja täytä jokainen vuoka n. 3/4 täyteen. Paista 175-asteisen uunin keskitasossa 30-40 min, tai kunnes kuppikakun keskelle työnnetty hammastikku tulee ulos puhtaana.

Maapähkinävoitäyte
1,5 dl sileää maapähkinävoita
½ dl vispikermaa/kevytmaitoa
4 rkl tomusokeria

Sekoita täytteen ainekset tasaiseksi, pursotettavaksi massaksi. Lisää nesteen määrää tarpeen mukaan.

Maapähkinävoikreemi
120g huoneenlämpöistä voita
3/4 dl sileää maapähkinävoita
5 dl /n. 300g tomusokeria
2-4 rkl vispikermaa

Vatkaa voita keskenään, kunnes ne ovat kuohkeita (n. 1-2 min sähkövatkaimella). Lisää tomusokeri kahdessa erässä, ja vatkaa sähkövatkaimella ainakin 3-4 minuuttia. Lisää kerma, ja vatkaa ainakin 3 min, tai kunnes voikreemi on hyvin ilmavaa ja vaahtomaista.

Kokoa cupcaket. Leikkaa jokaisen cupcake-pohjan keskelle pieni kolo veitsellä, omenaporalla tai muffiniporalla. Lusikoi maapähkinätäyte pieneen pussiin ja pursota noin teelusikallinen täytettä jokaiseen cupcakeen. Siirrä voikreemi tyllalla puettuun pursotinpussiin, ja kuorrutus jokainen cupcake.

Koristele halutessasi ylijääneellä maapähkinävoitäytteellä, suklaaganachella, suolapähkinöillä tai rouhitulla suklaalla - tai miksei kaikilla!

VINKKI: Jos täytettä jää yli, siitä voi tehdä esimerkiksi peanut butter cupseja.