Matkasimme kahdestaan ystäväni kanssa Helsingistä Porvooseen pikalinjalla. Kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin matkustanut ns. pitkän matkan bussilla ja se oli jo kokemus itsessään :D Linja-autossa pääsimme näkemään myös Sipoota.
Päästyämme Porvooseen asti läheni kello jo aamupäiväkahvin aikaa. Yritimme etsiskellä tietämme vanhaan kaupunkiin, mutta onnistuimme vaaleaverikköinä eksymään. Onni onnettomuudessa, päädyimme Pienen Suklaatehtaan lähistölle. Kahvila oli pystytetty kauniiseen vanhaan puutaloon ja sisustus oli ihana. Päädyimme syömään kuppikakut, jotka oli koristeltu hyvin pelkistetysti, mutta kauniisti. Kuppikakku oli makea, mutta sopi täydellisesti aamupäivään. Oli myös ihana huomata kuinka kaikkiin Pienen suklaatehtaan tuotteisiin oli käytetty oman kotitehtaan tuotteita. Pienen suklaatehtaan kaikki tuotteet siis tehdään käsin aivan kahvion vieressä.
Tiirailtuamme ihastuttavia sisustuskauppoja sekä ostettuamme tilit lähes tyhjiksi kaikkea kaunista, päätimme lähteä lounaalle. Bongasimme juuri sopivan näköisen lounaspaikan aivan vanhan kaupungin keskustan laidalta. Die Beispiel oli sisutukseltaan moderni ja lounasta löytyi edullisesti kaikkien makuun. Päädyin itse pieneen lohikeittoon ja voin kyllä sanoa, että olisin ahtautunut liian täyteen normaalikokoisesta. Lohikeitto oli juuri sopivan kermaista, eikä kalan puutteesta voi valittaa. Ystäväni päätyi savulohi-kasvis lasagneeseen. Vaikka ruuat olivat lounasruokia, oli ne aseteltu kauniisti. Lisäksi lounaaseen kuului kotitekoista leipää, jota upposi tähän tyttöön enemmän kuin riittävästi. Kotitekoinen leipä on kuin hengen lahja minulle :D
Käydessämme Porvoossa ei voi jättää käymättä Brunbergin tehtaanmyymälässä. Suklaan ystävän on siis parasta siirtyä "jälkiruoalle" Brunbergille. Omissa ostosvalinnoissaan ei voi pettyä, sillä kaikkia tuotteita on mahdollisuus maistella. Juuri maistelu tuokin paikalle runsaasti turisteja päivittäin, erityisesti Aasian maista. Mielestäni tunnelmallisen lisän myymälään tuo seinälle pystytetty suuri kartta, johon ihmiset ovat voineet merkata nuppineuloilla omia kotipaikkojaan. On jännittävä huomata, kuinka kaukaa ihmiset ovat matkustaneet Porvoon kaltaiseen pikkukaupunkiin. Toki pieni epäilys herää, kun osa nuppineuloista on asetetti keskellr valtamerta ;) Brunbergin hyvä puoli on myös edulliset hinnat. Toisaalta se voi käydä tällaisten suklaahirmujen heikoksi lenkiksi. Etenkin suukkojen 0,30€ hinta yllätti minut. Päädyin lopulta ostamaan hieman tryffeleitä, toffeeta sekä paketillisen suukkoja kotiin viemisiksi.
Vielä ennen kotiinlähtöä päätimme käydä iltapäiväkahvilla Café Fannyssa. Olen käynyt siellä useasti aiemmin ja taivaallinen porkkanakakku houkuttelee minut takaisin aina uudelleen. Tälläkin kertaa (kuten aina ennenkin) päädyin porkkanakakkuun. Maistoin kuitenkin ystäväni suklaakeksiä, ja voin täysin rehellisesti kehua sitäkin. Jollakin kummallisella tavalla Fanny aina löytää sen täydellisen herkullisen maun :)
Valitettavasti kuvien liittäminen näin purjehduksella ilman tietokonetta ei aivan onnistunut, niin liittelen niitä kun pääsen kotikoneen ääreen :)