sunnuntai 25. lokakuuta 2015

HALLOWEEN: Monsterin suu -keksileivokset




Halloweeniin on alle viikko aikaa, minkä olemme blogissa muistaneet kerrankin ajoissa! Koska halloween on käytännössä syksyn ainoa juhla ennen joulukuuta, päätimme juhlistaa sitä julkaisemalla tulevalla viikolla osissa postaussarjan, josta löytyy reseptit hauskoihin halloweenherkkuihin!

Ensimmäisenä esittelyyn pääsee monsterin suu -leivokset, joihin idea löytyi jokaisen diy-leipojan inspiraatioaitasta: Pinterestistä. Näkemässäni reseptissä oli käytetty kaupasta ostettuja puolitettuja suklaacookieita ja putkilosta pursotettavaa tomusokerikuorrutetta, mutta hauska idea vaahtokarkkihampaista keksien välissä jäi mieleen. Näissä keksileivoksissa makuina on valkosuklaa ja kotoinen puolukka, ja yhdistelmä on toden totta mainio! Hapan puolukka taittaa cookien makeutta hyvin, ja lopputulos on suussasulava.

Näissä halloweenin puolukka-valkosuklaa-keksileivoksissa (huh, mikä sanahirviö!) on täytteenä vain lievästi makeaa puolukkamoussea, hapanta puolukkakompottia ja minivaahtokarkkeja kahden karamellisen cookien välissä. Cookieissa olevaa fariinisokeria ei kannata vaihtaa taloussokeriin, sillä fariinisokerissa oleva siirappi antaa kekseille toffeemaisen maun. Suosittelen myös suolatun voin käyttöä, sillä se tuo leivokseen salted caramel -viboja, joista on vaikea olla tykkäämättä. Puolukkamousse muistuttaa maultaan hieman vispipuuroa vaahtomuodossa, ja kompotin kanssa se luo hyvän vastapainon cookielle. Tosi hyviä keksileivoksia siis! Uskoisin, että näitä voi leipoa pari päivää etukäteen, sillä omasta mielestäni ainakin ne olivat yhden jääkaapissa vietetyn yön jälkeen entistä mehevämpiä ja maukkaampia. Postauksen lopusta löytyy lisää vinkkejä sekä vaihekuvat leivosten täyttämisestä. Ei kuin muitta mutkitta leipomaan!

Puolukka-valkosuklaa-keksileivokset (20 kpl)



Valkosuklaacookiet (n. 40 kpl, riittää 20 leivokseen)

160g huoneenlämpöistä voita
2 dl fariinisokeria
1 kananmuna
4 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
2 tl maissitärkkelystä
200g valkosuklaata rouhittuna

1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja fariinisokeri vaahdoksi eli noin 5 minuuttia sähkövatkaimella. Lisää kananmuna ja vatkaa sekaisin.
2. Sekoita kuivat aineet suklaarouhetta lukuun ottamatta ja lisää vaahtoon. Kääntele nuolijalla ensin jauhot massan joukkoon, ja lisää sitten suklaarouhe. Sekoita puulusikalla/nuolijalla tasaiseksi.
3. Muotoile taikina kahdeksi 3-4 cm paksuiseksi pötkyläksi, ja kääri pötkylät tuorekelmuun. Anna keksitaikinan jähmettyä jääkaapissa 30 min.
4. Otettuasi taikinapötkylät jääkaapista, leikkaa ne n. 1,5 cm paksuisiksi viipaleiksi. Laita keksiviipaleet pellille, ja muista jättää jokaisen viipaleen väliin tilaa levitä! Keksit tulevat leviämään uunissa paljon.
5. Paista 175 celsiusasteessa 8-10 min tai kunnes keksien reunat ovat hieman kullanruskeat, ja anna jäähtyä pellillä.

Puolukkakompotti

4 dl puolukoita, tuoreita tai pakaste
3/4 dl sokeria

Laita puolukat ja sokeri kattilaan, ja keitä seosta liedellä noin 15 minuuttia. Seos höyryää vahvasti! Kun puolukat ovat tiivistyneet paksun hillomaiseksi massaksi, ota kattila pois lämmöltä. Soseuta sauvasekottimella tasaiseksi kompotiksi ja anna jäähtyä.

Puolukkamousse

200g tuorejuustoa
150g huoneenlämpöistä voita
6 rkl puolukkakompottia
½ - 3/4 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
4 rkl kuohu- tai vispikermaa

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri pienissä erissä, ettei vaahdosta tule juoksevaa. Tomusokerin jälkeen, sekoita puolukkakompotti joukkoon ruokalusikallinen kerrallaan aina välissä vatkaten. Lopuksi lisää joukkoon kuohukerma vähitellen, kunnes vaahto vaalenee hieman. Anna jähmettyä hetki jääkaapissa.



Kokoaminen

Valkosuklaacookiet
Puolukkamousse pursotin-/minigrip-pussissa
Loput puolukkakompotista pursotin/minigrip-pussissa
Valkoisia minivaahtokarkkeja

1. Leikkaa pieni reikä kompottipussin ja suurempi reikä moussepussin kärkeen. 
2. Pursota kahden cookien reunoille puolirenkaan muotoinen kaari puolukkakompottia. Tämän jälkeen pursota toisen cookien keskelle muutaman ruokalusikallisen verran puolukkamoussea.
3. Asettele vaahtokarkit moussella päällystetyn cookien puolukkakompottipursotuksen päälle esittämään hampaita. 
4. Lisää monsterille ylähuuli painamalla toinen cookie täytetyn päälle niin, että päälle tulevan cookien kompottiraita on vaahtokarkkien päällä.

VINKIT!
- Jos sinulla ei ole pussia millä pursottaa, voit käyttää pikkulusikoita moussen ja veistä kompotin levittämiseen.
- Anna keksien jäähtyä kunnolla, ennen kuin täytät ne! Muuten mousse sulaa, ja lopputuloksena on sotkuinen kasa makeaa mömmöä.
- Voit korvata puolukat punaherukoilla, karpaloilla tai jopa vadelmilla. Käytin itse puolukoita sillä niistä pidän ja pakkasestani niitä löytyy, mutta uskon että mitkä tahansa muutkin happamat punaiset marjat käyvät hyvin.
- Käytä vapaasti kaupan keksejä, jos niin tahdot. Uskon, että leivokset onnistuvat mainiosti riippumatta siitä, teetkö kaiken itse vai ostat osan valmiina.

Hyvää halloweenia!

- Ella & Ronja



10 kommenttia:

  1. vauu, hienoja! oon suuri halloweenin ystävä joten vois koittaa tehä samanlaisia! Varmaan herkullisia!:)

    http://nooralinneaasblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä oli kyllä tosi hauska tehdä, ja maku oli kanssa hyvä! Suosittelen kokeilemaan, jos innostuit! :)

      Poista
  2. Nam, minkä näkösiä :)

    http://postcrossingia.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Vitsi, tosi hyvä idea! Itelläni on myös lauantaina järkättävänä halloween-tuparit, joten täytyy pitää nää mielessä. Voi olla, että oon kyllä liian laiska näitä väsäämään. Mutta ovat kyllä tosi hienoja! :)

    http://energiapistos.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nää oli tosi hauska tehdä. Vietiin näitä tänään töihin ja kouluun, ja sekä teinien että aikuisten keskuudessa nää oli jääkaappiyönkin jälkeen hitti! Jos on vaan aikaa ja innostusta niin kannattaa kokeilla :)

      Poista
  4. Ihania! Voisin itsekkin kokeilla, kun on halloween juhlat tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja suosittelen kokeilemaan!, Näistä tykkäs kovasti sekä aikuiset että meidän luokan 15-vuotiaat. Mukavia halloween-juhlia!

      Poista