perjantai 3. huhtikuuta 2015

Vanhanajan rusinajuustokakku



  




 

Pääsiäisenä jälkiruokavaihtoehtoja on usealle suomalaiselle kaksi: mämmi tai pasha. Itse olen aina kallistunut tuon jälkimmäisen vaihtoehdon puolelle - ihanan kermainen mutta hieman hapan, täynnä sattumia, jotka saavat sydämen sykähtämään: korintteja, rusinoita, kandeerattua appelsiininkuorta... Sellainen on se oikea pasha. Mutta miksei tätä pääsiäisherkkua voisi maistella juustokakun muodossa?

Löysin reseptin juustokakkuun Annie Bellin Upeat kakut-kirjasta, mutta tein kyseiseen ohjeeseen muutamia omia muutoksia. Lisäsin kakkuun keksipohjan, sillä se on mielestäni ehkäpä juustokakun parhain osa. Käytin tällä kerralla Digestive-keksejä, mutta voisin kuvitella, että mausteiset ja "piparimaiset" keksit sopisivat myös hyvin. Täyte on ihanan täyteläinen ja kermainen, ja pienen rahkamäärän lisäys toi siihen kaivattua keveyttä ja pashamaista happamuutta. Sattumiksi tulee perinteiseen tapaan rusinoita, mutta muutkin kuivatut hedelmät sopisivat varmaankin erinomaisesti. Kirjan mukaan kakun kanssa tulisi tarjota omenasosetta, mutta päätin itse pyöräyttää lisukkeeksi ihania hillottuja omenaviipaleita, joiden resepti löytyy täältä. Pakko sanoa, että tämä oli tosi hyvää ja katosi pöydästä huimalla vauhdilla, vaikka kakku ison aterian jälkiruoaksi syötiinkin!

Ainesosat:

Pohja:
150 g keksejä (esim. Digestive)
50 g voita 

Täyte:
600 g maustamatonta tuorejuustoa (esim. Philadelphia tai Viola)
100 g maitorahkaa
165 g valkoista tai ruokosokeria
50 g fariinisokeria
2 kananmunaa
3,5 dl kuohukermaa
1/2 tl raastettua sitruunankuorta
1/4 tl raastettua appelsiininkuorta
n. 1/2 tl muskottipähkinää
3 tl vaniljasokeria
40 g vehnäjauhoa
75 g rusinoita

+ halkaisijaltaan 24 cm irtopohjavuoka, korppujauhoa ja nokare voita

Tee näin:

1. Jauha keksit hienoksi hiekkamaiseksi muruksi monitoimikoneessa tai muovipussissa kaulinta apun käyttäen. Sulata voi ja sekoita se kulhossa keksihiekan kanssa tasaiseksi, murustuvaksi massaksi Laita uuni lämpenemään 200 °C.
2. Voitele ja korppujauhota vuoka. Painele keksiseos tasaiseksi pohjaksi vain kakkuvuoan pohjalle. Pidä huolta, ettei keksikerrokseen jää yhtään aukkoja, josta täyte voisi valua vuoan pohjalle. Laita keksipohja jähmettymään jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
3. Vatkaa tuorejuustoa, rahkaa ja sokereita sähkövatkaimella kunnes melkein kaikki sokeri on liuennut seoksen joukkoon. Lisää kananmunat ja kerma ja jatka vatkaamista.
4. Mittaa vehnäjauho, raastetut kuoret, muskottipähkinä ja vaniljasokeri sekaan ja vatkaa nopeasti, kunnes seos on juuri ja juuri tasaista. Kääntele varovasti nuolijalla rusinat massan joukkoon.
5. Ota pohja ulos jääkaapista. Lusikoi täyte varovasti pohjan päälle. Kun kaikki täyte on vuoassa tasoita sen pinta ja tiputa vuoka pari kertaa työtasolle muutaman senttimetrin korkeudesta, jotta pinta tasoittuu varmasti ja piiloon jääneet ilmakuplan nousevat pinnalle.
6. Paista 200 °C uunin alatasolla 45 minuuttia. Tässä vaiheessa kakun tulisi vielä hytkyä, kun vuokaa tärisytetään. Laita uuni pois päältä, jätä luukku raolleen ja anna kakun kypsyä vielä tunnin ajan jälkilämmössä. Ota kakku pois uunista, jäähdytä huoneenlämmössä ja  anna kakun vetäytyä jääkaapissa yön yli.
7. Ota kakku huoneenlämpöön n. 30 minuuttia ennen tarjoilua.

+ jos haluat, sekoita omenamehua ja marmeladia sellaisessa suhteessa, että tuloksena on kakun pinnan glaseeraukseen sopiva kiiltävä seos. Levitä jäähtyneen kakun pinnalle ja ripottele kuorrutteen pinnalle muutama rusina tai korintti.


Ihanaa pääsiäistä!

- Ella ja Ronja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti