maanantai 3. elokuuta 2015

Mustikka-juustokakkupullat





Pienen kesätauon jälkeen on mukava palata bloggailun pariin! Leivoin viikonloppuna pullaa mökille mukaan otettavaksi, ja normaaleiden korvapuustien lisäksi halusin kokeilla jotain uutta. Jääkaappiin oli rippijuhlavalmisteluista jäänyt muutama paketti maustamatonta tuorejuustoa, ja rasia täynnä vastapoimittuja mustikoita odotti syöjäänsä. Rakastan juustokakkua, joten valinta oli helppo - tekisin juustokakkutäytteiset pullat!

Pullien resepti on helppo, ja sen tulisi onnistua myös aloittelevalta leipurilta. Amerikkalaisissa cinnamon buneissa ja spinny-pullissa on tuorejuustokuorrutus, jonka laitoin myös näihin pulliin. Tuorejuuston happamuus sopii kyllä todella hyvin pullan mehevyyteen, ja pullien maku parantuu, mitä pitempään ne saavat maustua jääkaapissa. Resepti toimii varmasti muillakin marjoilla, kuten vadelmilla tai herukoilla. Yhdistelmä ei ole liian makea, vaan sopivan raikas, ns. "aikuiseen makuun" sopiva kahvileipä. Kokeilkaa ihmeessä!


Mustikka-juustokakkupullat (n. 20 kpl)

1/2 osa tämän reseptin pullataikinaa

Täyte:

300g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl vaniljasokeria
0,75 dl sokeria
+ halutessasi ripaus sitruunankuorta

2 dl tuoreita mustikoita

VOITELUUN
1 kananmuna, rakenne sekoitettuna rikki

1. Sekoita täytteen ainekset mustikoita lukuun ottamatta tasaiseksi massaksi. 
2. Kauli kohonnut pullataikina n.0,3-0,5 mm paksuiseksi levyksi. Levitä pullalevyn pintaan juustokakkumassa ja ripottele päälle mustikat. 
3. Rullaa levy ja leikkaa n. 3 cm levyisiksi paloiksi. Asettele palat pellille rullauspinta ylöspäin ja anna kohota liinalla peitettynä 20 minuuttia.
4. Voitele pullat kananmunalla ja paista 225-celsiusasteisen uunin keskitasolla n. 15 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.

Kuorrute:

100g maustamatonta tuorejuustoa
2-3 rkl maitoa
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl sokeria
2 rkl mustikoita

mustikoita koristeluun 

1. Muusaa mustikat tasaiseksi, lisää tuorejuusto, sokeri ja sen verran maitoa, että seos on pursotettavaa.
2. Siirrä kuorrute pieneen muovipussiin ja pursota jäähtyneiden pullien päälle raitoja. Viimeistele mustikoilla.



Hyvää elokuuta kaikille!

- Ella

2 kommenttia:

  1. Oi että kuinka herkullisilta noi näyttää! :p

    http://lifeofffangirl.blogspot.fi/ (käy kommentoimassa takaisin ja jos viitsit niin liity vaikka lukijaksi? kiitos :3)

    VastaaPoista